Kahvin orja

Tiedän, lupasin noudattaa dieettiohjeita kirjaimellisesti, mutta niin kävi, että kahvittomalla kuurilla en kyennyt olemaan kuin puoli päivää :/ Kofeiinin puutteessa kärvistellessäni olin vähällä heittää kokeilun likasankoon ennenkuin pääsin kunnolla alkuunkaan, joten päätin, että jos kupillinen pelastaa mut luovuttamasta, annan lipsumisen itselleni anteeksi. Ja pelastihan se, tietysti. Kupposen nautittuani olin kuin uusi ihminen ja valmis kituuttamaan kaalisopalla vaikka tuomiopäivään asti.

Tänään sai syödä vain yhden hedelmän, mutta paljon keittoa. Söin aamupäivällä kaupasta tultuani banaanin ja päivän mittaan olen syönyt soppaa kolme lautasellista. Keitin sitä neljänneksen reseptin annoksesta ja hyvä olikin, sillä onnistuin tekemään siitä aivan hulvattoman tulista. Rakastan tulista ruokaa, mutta tämä satsi oli melkein liikaa minullekin. Silmät vuotivat ja räkä juoksi nenästä, kun lusikoin ensimmäistä annostani. Siinä mielessä tulisuus on hyvä, että se kätkee tehokkaasti sen faktan, ettei keitossa ole juuri ollenkaan suolaa. Olen myös suolaisen ruoan suuri ystävä (ai mikä verenpaine??), joten sopan vetinen maku ei kauheasti houkuttele. Muuten se on yllättävän hyvää. Voisin kokkailla vastaavaa muulloinkin kuin dieetillä, pienin parannuksin tosin (loraus ruokakermaa muuttaisi sopan lähes gourmet-tasoiseksi). Ainut todella huono ominaisuus sopassa tuntuu olevan se, että mitä enemmän sitä syö sitä suuremmaksi kasvaa nälkä. Mistään täyttävästä sapuskasta ei siis ole kyse.

Kunhan onnistun tämän loppuillan pitämään näppini erossa ruoasta, voin sanoa kaalisoppakuurin alkaneen oikein hyvin. Toki on vielä kuusi päivää jäljellä, kuusi pitkää päivää aikaa alkaa tosissaan ihmetellä, mikä mut tähän hulluuteen oikein ajoikaan ja kaivaa pakastimesta leipää pullaa kakkua...